LEADER FOODS
Leaderin kaltaiselle urheiluravinnebrändille sponsorointi on luonteva osa markkinointia.
Leaderin kaltaiselle urheiluravinnebrändille sponsorointi on luonteva osa markkinointia. Niin luonteva, että sponsoroinnin hyödyntäminen ja brändimarkkinointi ovat lopulta yksi ja sama asia.
Leaderin ja Mätchin yhteistyö käynnistyi Jääkiekkoliiton ja Leaderin välisen yhteistyön hyödyntämisestä. Leijonien ympärille lähdettiin suunnittelemaan sisältökonseptia, mutta jo varhaisessa vaiheessa ymmärrettiin, että tekeillä on jotain suurempaa. Leaderin kaltaiselle urheiluravinnebrändille kumppanuudet ja niiden hyödyntäminen ovat markkinoinnin ydintekemistä.
Kuluttajalle haluttiin näyttää urheilijan arkea: harjoittelua, palautumista ja valmistautumista. Sieltä löytyy paitsi brändiyhteys, myös urheilijan ja kuntoilijan välinen kosketuspinta. Harjoittelusta pitää nauttia, olipa kysymys kymmenistä tai sadoista harjoitustunneista, olympiamitaleista tai omasta hyvinvoinnista. Leader on mukana huippu-urheilussa myös Olympiakomitean ja monien yksittäisten urheilijoiden kumppanina. Talliin kuuluvat mm. aitajuoksija Elmo Lakka ja hiihtäjä Joni Mäki.
Pekingin talvikisat ja jääkiekon kotikisat määrittivät kevään 2022 tekemistä. Jälkeenpäin ajateltuna menestys oli tietysti jotain sellaista, mistä kukaan ei uskaltanut ääneen haaveilla. Konseptin kannalta se ei kuitenkaan ollut välttämätöntä. Mistä voimaa -konsepti on rakennettu siten, että urheilijoiden tulokset eivät määritä sitä, vaan täydentävät tarinaa.
Leaderin paikka on kulissien takana, sillä puolella, jota perinteinen urheilumarkkinointi ja televisiokamerat eivät näytä. Korona-ajan kisoissa sisältöjä tehtiin tosin poikkeuksellisissa oloissa ja aika tiukoilla reunaehdoilla. Elettiin hetkessä. Taustalla Mätchin ja Leaderin yhteistyö on muuttunut koko ajan strategisemmaksi mainostoimistokumppanuudeksi. Leaderin brändimarkkinointia rakennetaan entistä vahvemmin kumppanuuksien ympärille, ja uusia sopimuksia solmitaan strategian ehdoilla.
Leaderin kaltaiselle urheiluravinnebrändille sponsorointi on luonteva osa markkinointia.
Land Roverin ja Ruka-Kuusamon välinen yhteistyö on täydellinen mätchi.
Mitä tehdä, kun yrityksen nimi ja ilme eivät enää kerro vaativiin live-tuotantoihin erikoistuneesta teknisestä osaamisesta?
Rajalan Kuvaajien takana -tuotelupaus jalostettiin Kuvan takana -sisältökonseptiksi. Upea filmisarja esittelee Rajalan ambassadorien työtä.
Pelataan Lahelle! Seurat yhdistävät ihmisiä ja jakavat niitä meihin ja muihin. Lahden Pelicansin markkinointikonsepti kertoo joukkueesta, joka on lahtelaisille paljon enemmän kuin urheiluseura.
Yhteistyökumppanina hiihtokeskus? Kuulostaa mediaratkaisulta, mutta Ruka-Kuusamon tapauksessa kumppanuudet ajatellaan laajemmin.
Veikkausliiga sai oman oluen.
Sponsoroinnin kattokonsepti yhdistää Scandicin kumppanuudet laajalla rintamalla.
Valloxin hyödyntämiskonsepti on kaikkiin lajeihin taipuva intohimokonsepti.
Kansallisteatterin kumppanit voivat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sisältö on valmiina.
Mätch Inc. rakentaa Veikkausliigan kumppanuusohjelmaa. Kumppanit rakentavat jalkapallomaata.
Porin Ässien markkinointi ja myynti rakennettiin Suomen hulluimman kiekkokaupungin maineen ympärille.
Teknologiayhteisön suosikkipuhelin löysi Liigasta teknologiasta kiinnostuneen kiekkoyhteisön.
Konecranes hyödynsi suomalaiskuljettajan tunettuutta ja Formuloiden teknologiamielikuvaa.
Maksukanavalla mainostajat ovat brändikumppaneita. Tarjolla on Suomen sitoutunein mieskohderyhmä.
Kia on Suomen nopeimmin kasvava automerkki, jonka myynnin kasvu vaatii järkisyiden rinnalle yhä enemmän tunteita.
Dumle oli asemoitu uudelleen nuorelle kohderyhmälle nuoria kykyjä palkitsevalla Dumle Rewards -konseptilla. Sen ympärille haluttiin kesäpromootio.
Kun Microsoft julkaisi ensimmäisen Office 365 -ohjelmistonsa, oli uuden tuotteen omaksuminen tärkeää. Kampanja vaati rohkean keulahahmon.
Coca Colan yhteiskuntavastuukampanjan kumppaniksi oli valikoitunut Valo ry, jonka kanssa haluttiin toteuttaa yläkouluikäisille suunnattu liikuntakampanja.
Nordea oli Suomen jalkapallomaajoukkueen pääyhteistyökumppani. Sopimusta oli kulunut kaksi vuotta, mutta sen hyödyntäminen oli pitkälti tekemättä. Me autoimme.
Live Nation halusi tehdä tapahtumiin liittyvästä brändiyhteistyöstä ammattimaisempaa. Me autoimme.
Deltan mielikuvaa ryhdyttiin vahvistamaan autokauppana, joka haluaa aidosti ratkaista asiakkaan tarpeita.
Power to surprise? Autoimme Kiaa tuomaan markkinointiviestiin lisää tunnetta, mikä vahvistaa merkkiuskollisuutta.
Kuvaaminen muuttuu. Markkinaa ruuhkauttaa kännykät, hintavetoiset massakanavat kuin myös verkkokaupan kansainvälistyminen. Ja kilpailu kuristaa katteita. Mikä avuksi?
Meissä kaikissa on monta puolta. Toiset meistä tuovat näitä eri puolia eri tilanteissa rohkeammin esiin kuin toiset.